Olen kirjoittanut blogiani jonkin aikaa ja tietysti myös lueskellut muitten omia.
Itse olen satunnainen kävijä ja kirjoittaja, joskus kun on oikein paha olo ja tietysti hyväkin olo kirjoitan jotakin.
Muitten blogeja selatessa olen huomannut kuinka askartelu/käsityö jutut ovat aivan ihania, siis uskomattomia.
Minä en osaa tai sanotaanko rehellisesti en ole ollut innostunut askartelusta/käsitöistä. Minun äiti ja sisareni taitaa tämän taidon.  Viime joulun alla tein ensimmäiset joulukortit ja se oli tosi mukavaa, taidan kokeilla toistekkin, meitä oli sellanen pieni porukka.
Minusta on hienoa nähdä kuinka taitavaa porukka on ja kuinka hienoja teidän työt ovat.

Hyvää alkanutta kevättä kaikille jotka tämän erehtyy lukemaan.

Kohta 13v. poikaani sattuu ( henkisesti ) enkä saa häneenn kontatkia.
Perheenihän hajosi kun poika oli vajaa kaksi. Noin 10v. asti poika ei reagoinut asiaan ja hyväksy nykyisen mieheni tosi hyvin=> hyväksyy vieläkin.
Nyt hän saa kiukku-kohtauksia ihan yllättäen ei tarvi olla kummosta syytä, veljelleen joka on vanhempi hän on tosi ilkeä, nimittelee tosi ilkeillä sanoilla ja rikkoo hänen tavaroita ec.
Olen monasti yrittänyt keskutella hänen kanssaan, mutta ei osaa vastasta mikä vaivaa. tai sitten ei halua kertoa... kaikki vain ottaa päähän. Minusta hän nykyään saa hyvän tappelu/nahistelukaverin, kun tietää, mammalta palaa päreet, taidamme olla liian samanlaisia, osaamme myös pitää hauskaa....
Isää hän ei oikein siedä ja isän uusi perhe on kuulemma perseestä. Kyllä hän sinne menee, mutta sitten laittaa minulle tekstiviestejä kokoajan, kun on tylsää... Heillä oli silloin eron jälkeen sään, joka toinen viikonloppu, mutta nyt menevät  kun haluavat, en koskaan pakota ja jos haluavat vain olla yhden yön sekin käy.
Poika harrasttaa lätkää joka vie viikosta ihan kivasti aikaa, mutta ei ole kuulemma tarpeeksi kavereita.

Jos joku mahdollisesti lukasee tämän, niin vinkit olisi kivoja.

Kiitos...

Tänään oli taas se päivä kun naiset sai kosia.

Kun tulin iltavuorosta kottin, jo matkalla mietin mitähään mieheni vastaa jos kosasen.
Hän oli  tehnyt pitkän putken töitä ja oli menossa nukkumaan, oli jo vuoteessa. Minä kampesin kainaloon ja kysäsin " kulta mennäänkö naimisiin ". Sain unisen vastauksen mennään vaan.....
Makasin hetken hänen vierellä ja odotin naurua tai muuta vastaavaa, sehän onnistuu häneltä, mutta hän vaipui syvään uneen. Tässä minä sit mietin mitähän tämä mahtoi tarkoittaa....
Täytyy varmaan kun tulen huomenna töistä varmistaa tämä asia.
Tässä iässä kun aikaisemmin ei ole ollut naimisissa, sitä miettii muuttaako se oikeasti elämää millään lailla, vai tuleeko se ero, niinkuin on monasti saannut lukea lehdistä, tai kuullut kavereilta.
Mutta tottahan on sekin, että se pikkutytön haave on sielä jossakin takaraivossa.......

On ihanaa kun kivut antaa periksi ja syyhän on ilmeinen, ihana rakas kortisoni saa ne poistumaan.
Vielä olisi kolme päivää töitä ja siiten alkaisi se sinattu loma.

Nyt viitaten tuohon otsikkoon, kun mieheni menee yöksi töihin ja tätä sattuu harvoin, en saa silloin nukkua yksin, jompakumpa pojista haluaa viereen ( ovat jo niin isoja ettei mahdu molemmat ) ja tietysti koira.
No nyt sit sängyn on vallanut poika joka aina nukkuu poikittain ja koira sielä jossakin.
Tässä sitä miettii raaskiiko sitä nykästä omalle puolelle vai meneekö siihen kohtaan mihin mahtuu.

Lapsiani katsellessani, sitä huomaa kuinka aika livahtaa käsistä, onko hekin jo noin isoja. Vastahan he synty ja vastahan olin yh- äiti. pojat oli reilu 3 ja reilu 1, kun heidän isä päätti vaihtaa meidät nuorempaan ja läksi.
Se oli kovaa aikaa, mutta siintäkin selvisin, niinkuin monesta muusta aikaisemmasta tapahtumasta.
Kyllä ihmisen luonto on ihmeellinen, se on luotu kestämään tai sitten se ei kestä mitään. Jotkuu joutuu ottamaan vastaan kaikenlaista sontaa ja toiset ne elää suht mukavaa elämää.
Toisinaan öisin, sitä miettii  mihin ihmisen sietokyky loppuu......

Muutama päivä on taas mennyt.  Olen nainen jonka perus-sairaus on reuma. Reuma on pesitynyt minuun jo vuosia sitten ja muuta laikkauskin on tehty. Kuten moni tietää reuma elää omiaan kysymättä lupaa.
Nyt minun reumani on päättänyt taasen kiusata minua. Jalkani ovat niin kipeät, että sulho ( kyynärsauva ) on pitänyt ottaa kaveriksi. Onneksi on pari vp:tä ja ensi viikko on lomaa. Koitan jotenkin pärjätä tämän loppuviikon töissä.
Aamulla muutin kaikki vaapapäivä suunitelmani => siivous,pyykkäys ym. kotiaskare jää. Olen sen verrran tulut sinuksi " kultani " kanssa, kun kiusaat en tee mitään ylimääräistä. Olen ja ehkä olen alakuloine ja syön vähän jäätelöä. Ennen en osanut tehdä tätä, vaan tein kaikkea mahdollista mitä kotiäiti tekee, siis en osanut levätä. Onhan minulla apureita talo täynnä, mutta kun pitää vielä tässä iässä ole se minä itte. ( naurettavaa ).
En ole vielä tähän mennessä pivää kokenut kamalan huonoa itsetuntoa. mutta katsotaan myöhemmin kun kivut helpottaa, toivottavasti niin käy, mltä sitten tuntuu.
Eli mieleni on hiukan maassa, mutta nyt annan sen olla.....